Raha – säästäminen ja sijoittaminen

Yrittäjille hankalaa ennakoida seuraavan kuukauden palkkaa – suurin osa kuitenkin säästää tai sijoittaa säännöllisesti

Vanha sanonta, että money makes the World go around pitää monessa suhteessa paikkaansa, ja todella monessa asiassa raha on sekä syypää että seuraus asioille. Rahaa myös tarvitaan nykyaikaisissa yhteiskunnissa elämiseen, ja yleensä rahaa saa tekemällä jotain rahanarvoista – kuten työtä. Raha ja tuotteet Rahalla voi sitten myös ostaa itselle tai ystäville tuotteita, luxus-tuotteet maksavat enemmän,…

Read More »

Joulunajan perinteet ja vuosi 2022

Tänä vuonna joulu rasittaa perheiden taloutta tavallista enemmän energiakriisin ja sähkönhinnan vuoksi, mutta myös perinteisten ongelmien, kuten mistä ostaisi lahjoja ja mitä ne olisivat. Kasinotarjoukset tarjoavat mahdollisuuden omaan lahjaan aikuisille, sille mutta sen lisäksi ongelmia voi ratkoa vaikka lukemalla eri kaupunkien uutisia, tai katsomalla vaikka tähtien autojen kuvia ja unelmoimalla lottovoitosta. Joulukuusi ja joulun kukat…

Read More »

Harrastuksena autot ja autoilu digitaalisella 2020-luvulla

Autoharrastus ei ole katoamassa edes sähköautojen tieltä, se on vain muuttamassa muotoaan, kehittymässä. Suomessa etäisyydet ovat tunnetusti pitkät, mikä selittää pitkälti Suomen nopeaa autoistumista. Monesti ajatellaan, että auto on lähinnä vain statussymboli, mutta tosiasiallisesti suurelle osalle suomalaisista auto on välttämätön kulkuväline. Erityisesti maaseudulla asuvien on käytännössä mahdoton liikkua, mikäli heillä ei ole omaa autoa. Monille…

Read More »

Aikuisen vapaa-ajasta ja pelaamisen helppoudesta digiaikana

Jos olet jo lähestymässä keski-ikää, muistat vielä ajan ennen digitalisaatiota. Ajan ennen älypuhelimia, sosiaalista mediaa ja internettiä – silloin moni asia oli erilailla, ei välttämättä paremmin, mutta asiat tehtiin eri tavoin – esimerkiksi aikuisilla ei ollut vapaa-ajaksi hirveästi pelattavaa. Aikuisten tehtävä ennen digiaikaa oli tuoda raha talouteen, jotta kaupasta saatiin ruokaa – nykyään 2020-luvulla yhteiskunnat…

Read More »

Aikuisten digiaika vuonna 2022 ja mobiiliajan harrastukset

Me kaikki tiedämme, että aikuisten vapaa-ajan tekeminen on muuttunut valtavasti aina lähtien sieltä 80-luvun kotitietokoneiden ja konsoleiden tulosta tähän päivään saakka. Muutoksen taustalla on niin teknologian kehittyminen kuin myös yhteiskunnallinen kehittyminen varsinkin Euroopassa, missä viimeiset 40 vuotta suurin elämään liittyvä muutos on ollut ajatuspohjan muuttuminen me-ajattelusta kohti omaa minä itse-ajattelua. Tämä ajattelumallin muutos on tuonut…

Read More »

Uusi työnhakupalvelu Jobly luo uuden tavan löytää sopivin työpaikka – “Työnantajan kanssa halutaan jakaa arvot”

Aiemmin Monsterina tunnettu työnhakupalvelu Jobly tuo Upright-teknologiayhtiön vaikuttavuusdataa työnhaun tueksi. Lokakuun lopussa avautunut työnhakupalvelu Jobly tuo työnhakijoiden käyttöön riippumatonta tietoa yritysten vaikuttavuudesta ensimmäisenä työnhakupalveluna maailmassa. Arvopohjaisen työnhaun mahdollistaa yhteistyö kotimaisen Upright-teknologiayhtiön kanssa. Uprightin vaikuttavuusdata kertoo, miten työnantajat vaikuttavat ympäristöön, yhteiskuntaan, tietoon ja terveyteen. Data perustuu tieteellisiin julkaisuihin, suurten tutkimusorganisaatioiden dataan ja yritysten itse raportoimaan tietoon,…

Read More »

Yrittäjät: Velkarallille tultava piste – ”Hallitus uskoo, että velanottokrapula lähtee sillä, millä se on tullutkin”

Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan hallituspuolueiden tuoreista menolisäysesityksistä. Puolueet ovat esittäneet lisämenoja useiden satojen miljoonien eurojen edestä. Keskusta on todennut haluavansa 300 miljoonaa euroa maataloustukiin. Pääministeripuolue Sdp esittää puolestaan 700 miljoonaa euroa hoitojonojen purkuun. ”Hallitus uskoo, että velanottokrapula lähtee sillä, millä se on tullutkin eli ottamalla lisää velkaa. Tälle velkarallille on saatava loppu”, sanoo Suomen…

Read More »

Jokaisen äänioikeudellisen olisi hyvä olla kiinnostunut politiikasta – tai ainakin seurattava sitä

Suomi on demokratia, ja me valitsemme Suomessa asioistamme päättäjät vaaleilla. Me teemme sen paikallisesti kunnallisvaaleissa ja kansallisesti jälleen ensi keväänä eduskuntavaaleissa. Mutta kuinka paljon me seuraamme politiikkaa, tai ymmärrämme, miten demokratia toimii, ja mikä merkitys on eri puolueilla päätöksen teossa, ja miksi poliitikoilla pitää olla myös niitäa avustajia. Koska vaalit ovat lähellä, ja suomalaiset päättävät…

Read More »

Eduskuntavaalit 2023 – mitä odotettavissa

Nato ei siten luultavimmin nouse vaalikamppailussa tärkeäksi kysymykseksi, koska päätös on jo tehty. Eduskuntavaaleihin 2023 lähdetään asetelmasta, jossa julkinen talous on ollut 7,6 miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2022 ja on 7,4 miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2023. Lisäksi inflaatiosta, sähkön ja energian hinnoista sekä hyvinvointialueiden rahoituksesta on povattu isoja vaaliteemoja, joista puolueet kilpailevat. Oppositiopuolue kokoomus on…

Read More »

Energiamurros kiihdyttää sähköpyörien kysyntää

Yhä useampi yritys tarjoaa työntekijöilleen työsuhdepyöräedun, mikä kiihdyttää energiapihien sähköpyörien kysyntää. Sähköpyörät ovat lisänneet myös talvipyöräilyn suosiota. Ilmiö näkyy voimakkaasti kasvaneessa Vapaus Bikes Finland Oy:ssä, joka aikoo laajentaa toimintaa kansainvälisille markkinoille. Uusia pyöriä myydään Euroopassa enemmän kuin uusia autoja rekisteröidään. Sähköpyörät ovat Euroopan pyörämarkkinoiden suurin trendi ja vuoteen 2030 mennessä sähköpyörien vuosimyynnin uskotaan kasvavan jopa…

Read More »