Mikä uuden yrityksen toimialaksi?

Nykyisessä työllisyyden tilanteessa yhä useammalle tulee mieleen vaihtoehtona oman täysin uuden yrityksen perustaminen. Uutta yritystä perustettaessa ensimmäisenä täytyy päättää yrityksen toimiala, eli se, mitä yritys oikeastaan tekee. Joillekin tämä perustamisen ensimmäinen vaihe on hyvinkin helppo tai jopa ilmiselvä, mutta jotkut joutuvat pohtimaan pitkään tätä tehtävää. Jos sinulla on jo kokemusta joltain alalta tai vaikkapa koulutus,…

Read More »

Loistavia yritysideoita Raaseporin illassa

Kuvassa vasemmalta: Jonathan Pallares (Valega), Sven Martinsson, Tomi Koivulehto, Vesa Aaltonen, Christoffer Weiss Vaikka päivä oli sateinen, piti positiivinen jännitys tunnelman korkealla, kun kilpailijat saapuivat Raaseporin linnanraunioille Game of Ideas:n toisen sesongin yritysideakilpailun finaaliin. Alun perin 21 yritysideaa oli ilmoitettu kilpailuun. Korkeatasoisen esikarsinnan jälkeen yhdeksän ideaa pääsi finaaliin. Linnassa ei tänä vuonna, Covid-19 takia, ollut…

Read More »

Lohjan yksinyrittäjäakatemia saa jatkoa 2021

Lohjan Luksian ja Uudenmaan Yrittäjät ry:n starttaama yksinyrittäjille tarkoitettu koulutus saa jatkoa myös tulevalle vuodelle. Tänä vuonna toista kertaa järjestetty akatemia keräsi hyvin paikallisia yrittäjiä opiskelemaan itselleen tutkintoa ja samalla saamaan lisäoppia ja -voimaa omaan yritystoimintaan. Yksinyrittäjäakatemia on yrittäjille maksuton koulutusohjelma, joka kesää vuoden ja jonka pääteeksi yrittäjä voi suorittaa itselleen Yrittäjän Ammattitutkinnon. Koulutusohjelma koostuu…

Read More »

Tilivapaa pelaaminen – rahat taskuun minuuteissa

Nettikasinoilla pelaaminen on ollut kasvava trendi jo useamman vuoden ajan, ja verkossa toimivien pelisivustojen määrä onkin noussut räjähdysmäisesti. Niiden joukosta voidaan erottaa tietty suosiotaan nostavien sivustojen joukkio: rekisteröintivapaat nettikasinot! Mistä niissä on kyse? Kuinka niillä pelataan? Mistä niitä löytyy? Lue koko artikkeli, niin tiedät. Miten homma toimii? Rahapelien pelaaminen verkossa on tarkkaan valvottua ja säänneltyä…

Read More »