Kotimaiset nettikasinot


Kotimaiset nettikasinot määritellään usein ainoastaan valtion omistuksessa olevan Veikkauksen varaan, mutta tiesikö joku ruudun takana sitä, että eräs toinenkin suuri kansainvälinen yritys on ponnahtanut Helsingistä kansainväliseen toimintaan?

Suomessa itsessään uhkapelaamisen markkinoiminen on kiellettyä monopolin vuoksi, mutta palveluiden tarjoamista ei ole kuitenkaan rajoitettu. Myöskään ulkomaisilla sivustoilla pelaamista ei ole kielletty, ainoastaan näiden toimijoiden markkinointi Suomen rajojen sisällä.

Eräs tunnetuimmista suomalaisista menestystarinoista tällä saralla oli vuonna 2008 perustettu Finnplay, joka toimii edelleen Suomessa. Tuolloin yrityksen perusti Martin Prantner, joka oli ehtinyt tuohon mennessä luoda jo menestyksekästä uraa pelialalla.

Kuitenkin oma yrittäjyys painoi harteilla ja rohkeana mies lähtikin luomaan omaa yritystään, josta syntyi menestystarina nimeltä Finnplay. Tänäkin päivänä kyseinen yritys tuottaa valmiita alustoja uusille nettikasinoille, joilla jopa sinä olet saattanut käväistä.

Kotimaiset nettikasinot Finnplayn alustalla

Aluksi yritys toimi pelkästään ohjelmistotoimittajana, josta se vuonna 2013 laajensi toimintaansa ja hankki ensimmäisen oman pelilisenssinsä. Koska Suomessa lisenssejä ei jaeta ennen monopolin purkautumista, joutui Prantner hankkimaan lisenssin niinkin kaukaa, kuin Curacaosta.

Tämähän alun alkaen tarkoitti sitä, että suomalaiset joutuivat Finnplayn kasinoilla pelatessaan kuittaamaan mahdollisesti myös verot tienatuista voitoista. Toista on tänään ja sen todistaa useat kasinot ilman rekisteröitymistä, kuten Lucky Casino. Näin kotimaiset nettikasinot ovatkin melko kiven alla.

Tämä kasino perustettiin vuonna 2015 Finnplayn toimesta. Kyseessä oli ensimmäinen kotimaisen ohjelmistotarjoajan oma kasino. Sekä yhtiön oman kasinon, että myös pakettina tarjottujen kasinoalustojen operoijana toimii Maltalla päämajaansa pitävä Viral Interactive, jonka nimeen saattaakin törmätä useilla suosikkikasinoilla.

Ideasta toteutukseen

Prantner oli kieltämättä aikoinaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siinä missä tänä päivänä valmisteilla olevat nettikasinot voivat ostaa pakettinsa useilta toimijoilta, ei vuosia sitten näitä ollut yhtä useita. Finnplayn voimasta kertoo paljon sekin, että useat White Label-kasinoita tarjonneet suuret peliyhtiöt ovatkin ostaneet pakettejaan Finnplayltä nykyisin.

Viime vuoden tammikuussa Finnplay taasen julkaisi yhteistyösopimuksen Tukholman Nasqad pörssiin listatun Gaming Innovation Groupin kanssa yhteistyöstä. Tulevaisuudessa taasen Finnplayn tavoitteena on nostaa alustoilleen muun muassa urheiluvedonlyöntiä. Varsinkin kotimaiset nettikasinot tätä kaipaavat, sillä suomalaiset tunnetusti tykkää veikkaamisesta.

Tästä suomalaisesta yrityksestä harvat edes tietävät Suomessa, vaikka syytä olisi. Tietämättömyydestä tosin voimme syyttää rahapelimonopolia. Lainsäädännöistä huolimatta yhtiö on päässyt kasvattamaan toimintaansa ja tällä hetkellä yhtiön liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa. Viimeisen vuoden liikevaihto nousi edellisvuodesta hurjat 46 prosenttia.

Yritys numeroina

Kotimaiset nettikasinot ei ole yhtä kuin Finnplay, vaan kotimaisia nettikasinoitahan löytyy pilvin pimein myös muualta. Mutta Finnplay on yritys, joka tarjoaa valmisteilla oleville nettikasinoille valmiita paketteja, joiden avulla nettikasino voidaan perustaa. Tällöin nettikasinon perustajalla tarvitsee olla ainoastaan hallussaan pääomaa kasinon perustamiseen, sekä tietenkin nimi omalle kasinolleen.

Tämän suosiosta kertoo paljon Finnplayn numerot. Viime vuoden aikana Finnplay Technologies Oy kasvatti liikevaihtoaan huimat 46,0% ja työllisti yhteensä 9 ihmistä. Nämä 9 ihmistä työskentelevät siis yhtiön Helsingin toimistossa, erikseen taasen on sitten Maltan tytäryhtiö Viral Interactive.

Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 3 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 267 000 euroa. Tiedot ovat julkisesti esillä asiakastiedossa, josta pääset tsekkaamaan uusimmat luvut suomalaisen, kansainväliseksi nimeksi nousseen yrityksen tiedoista.

Kotimaiset nettikasinot eivät aina kilpailun vuoksi menesty, mutta palveluntarjoajilla asia on toinen. Tällä hetkellä Finnplayn omavaraisuusaste on 54%. Prantner on luonut Suomessa menestystarinan, josta harvat suomalaiset tietää juurikaan mitään. Edelleen mies toimii osakeyhtiönsä toimitusjohtajana omistaen suurimman osuuden luomastaan yrityksestä.

Finnplayn alustalla toimivat sivustot

Juurikin aiemmin mainitsemamme Lucky Casino saattaa olla joillekin lukijoista tuttu. Suomalainen nettikasino suomalaisella alustalla, eli tämä todellakin kuuluu kotimaiset nettikasinot-luokkaan, ehdottomasti. Jo pelkkä ensivilkaisu sivustolle riittää kertomaan paljon siitä, mitä Prantner on onnistunut luomaan viimeisen 12 vuoden aikana.

Sivuston yleisilme on siisti, puoleensavetävä. Prantnerin Unioninkadun toimistossa tehdään pitkää päivää, jotta yhtiöllä on mahdollisuus tuottaa uusia innovaatioita ja toimivia sivustoja käyttäjilleen, sekä tarjoamaan parasta. Tälläkin hetkellä yhtiöllä on lukuisia yhteistyökumppaneita ja kumppaneita löytyy erityisesti Finnplayn tytäryhtiöltä, Viral Interactivelta.

Kotimaiset nettikasinot voivat toimia maltalaisen tytäryhtiön alla, eli nämä ovat ostaneet palvelunsa tältä tytäryhtiöltä. Lucky Casino oli täysin Finnplayn oma, mutta esimerkiksi Mango Casino on aikanaan ostanut paketin Finnplayltä.

Toimivan yrityksen salaisuudet

Tänä päivänä myöskin kotimaiset nettikasinot käyttävät runsaasti rahaa yrityksensä markkinointiin. Ennen vanhaa pystyi ostamaan yritykselleen mainostilaa sanomalehdestä, kun taas nykyisin rahaa palaa nettimainontaan.

Kuka ties kuinka sitten Prantner on yrityksensä menestykseen luotsannut, sitä täytyykin kysyä mieheltä itseltään. Yritys kuitenkin tienasi itselleen palkinnoksi työstään vastikään joulukuussa Tanskan toimilisenssin, jota Prantner kehui uusimmaksi virstanpylvääksi yrityksen toiminnan kasvattamisessa.

Kotimaiset nettikasinot tokikaan eivät tällä lisenssillä toimi, vaan suomalaisten netissä pelaamista valvoo Maltan peliviranomainen, jonka ansiosta suomalaiset voivat myös kotiuttaa voittonsa verovapaasti Finnplayn tuottamilta nettikasinoilta aina.

Prantner näytti suomalaisille, että myös Suomen rajojen sisällä yrityksellä kuin yrityksellä, alalla millä tahansa on mahdollista menestyä, vaikkakin välillä lait saattavatkin tulla vastaan toiminnassa.