Vientipalveluiden avulla syntynyt 800 miljoonalla eurolla uutta vientiä kaukomarkkinoille


Business Finland on teettänyt vienninedistämispalveluistaan arvioinnin. Arvioinnin mukaan vienninedistämisellä on laajoja myönteisiä vaikutuksia yksittäisten yritysten viennin kasvun lisäksi myös työllisyyteen ja talouskasvuun Suomessa. Suurin tarve vientipalveluille on pk-yrityksillä, ja myönnetty innovaatiorahoitus yhdessä vienninedistämispalveluiden kanssa vahvistaa niiden vientiä.

Business Finland on teettänyt kaukomarkkinoille, eli Aasian, Latinalaisen Amerikan, Lähi-idän, Afrikan sekä Keski- ja Itä-Euroopan markkinoille suunnattujen vientipalveluidensa vaikuttavuudesta arvioinnin. Tulosten perusteella Business Finlandin toimet vienninedistämisessä ovat vaikuttaneet laajasti sekä yrityksiin että koko kansantalouteen. Arvioinnin on tehnyt Implement Consulting Group Tanskasta.

–  Asiakkaamme ovat arvioineet, että 800 miljoonaa euroa heidän viennistään kaukomarkkinoille on syntynyt viime vuosien aikana Business Finlandin kanssa tehdyn yhteistyön seurauksena. Tämä tulos on syntynyt noin 20 miljoonan euron julkisella panostuksella vientiin. Tällaisia tuloksia tavoitellaan jatkossakin, vakuuttaa Business Finlandin vientipalveluista vastaava johtaja Risto Vuohelainen.

Lisätty vienti tuo 3100 suoraa työpaikkaa ja kerrannaisvaikutuksineen, esimerkiksi alinhankintaketjuissa, se tarkoittaa yhteensä 8800 työpaikkaa. Suora vaikutus bruttokansantuotteeseen on 270 miljoonaa euroa ja sen kerrannaisvaikutukset ovat noin 800 miljoonaa euroa koko kansantaloudessa.

Vuosien 2016–2019 välisellä ajalla vientipalveluita on käyttänyt yli 6000 suomalaista yritystä, joita on palveltu noin 22 000 kertaa. Vienninedistämispalveluista hieman yli puolet on kohdistunut kaukaisille markkinoille, ja asiakkaina ovat olleet pääosin mikro- ja pk-yritykset.

– Asiakasyrityksissämme vienti on kasvanut jo vuodesta 2015 lähtien, vaikka pandemiatilanne onkin hankaloittanut kansainvälistä kaupankäyntiä viime vuosina. Nyt Venäjän talouspakotteet ja sotatoimet Ukrainassa vaikuttavat useiden yritysten ja Business Finlandin toimintaan. Vientipalveluissamme tunnistamme ja kartoitamme korvaavia markkinoita niitä tarvitseville yrityksille.

Pk-yrityksillä suurin tarve julkisille vientipalveluille

Tutkimus vahvistaa, että markkinoiden toimintahäiriöt ovat vakavampia pienemmille yrityksille ja se näkyy erityisesti kaukomarkkinaviennissä.Suurin tarve vientipalveluille on pk-yrityksillä, joilla ei ole tarvittavia resursseja erityisesti kaukomarkkinoiden vientiponnisteluihin. Oikeiden kumppaneiden, kuten toimittajien, jakelijoiden, neuvonantajien tai yhteistyöpartnereiden löytäminen on välttämätöntä yrityksen kansainvälistymiselle.

Suurin osa Business Finlandin asiakkaista on todennut vientipalveluilla olleen vaikutuksia heidän vientiinsä. 22 prosenttia mikroyritysten viennistä ja 14 prosenttia pk-yritysten viennistä kaukaisille markkinoille katsotaan johtuvan yhteistyöstä Business Finlandin kanssa, kun suurten yritysten osuus on yhdeksän prosenttia.

Business Finlandilla on maailmalla yritysten apuna 150 viennin ja kansainvälistymisen asiantuntijaa. Apuna on lisäksi koko Team Finland-verkosto.

Innovaatiorahoitus vahvistaa vienninedistämispalvelujen vaikutusta

Sekä rahoitusta että vienninedistämispalveluita saaneet yritykset kokevat julkisen tuen vaikutuksen suuremmaksi kuin pelkästään vientipalveluita saaneet yritykset.

– Asiakkaistamme yli 65 prosenttia kokee, että vienninedistämispalvelumme tuovat heille pitkäaikaista apua. Toimialakohtainen kysynnän ja tarjoaman kohtauttaminen on voimakas työkalu, kun mietitään missä suomalaista tarjoamaa edistetään. Business Finland pystyy vetämään yhteen uudet ideat ja kehityssuunnan kansallisella tasolla, kun innovaatiotoiminnan kautta on selkeä näkymä eri toimialueiden kehityskulkuihin. Samaan aikaan tunnistamme ja tarjoamme markkinamahdollisuuksia maailmalta.

Business Finlandin vaikuttavuusarviointi perustuu tutkittuun tietoon. Suurin osa maailmalla menestyneistä suomalaisista kasvuyrityksistä on Business Finlandin asiakkaita. Menestyneissä yrityksissä tuottavuus on korkea, ne työllistävät ja niiden kasvu perustuu vientiin.

– Viennin kasvu perustuukin siihen, että yritykset ovat panostaneet uusimpiin liiketoimintamalleihin ja teknologioihin, jolla päästään mukaan arvoverkostoihin. Samalla näissä yrityksissä panostetaan myös tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaan sekä markkinointiin ja brändiin. Olemme tunnistaneet oikeita kasvajia ja siten pystyneet ohjaamaan verorahoja tavalla, jossa pienellä panostuksella saadaan suuria vaikutuksia aikaan, kiteyttää Business Finlandin vaikuttavuusarvioinneista vastaava Jari Hyvärinen.